Matkaan lähdettiin perjantaina 10.6. Mannisen matkassa. Yö vietettiin laivalla, lauantaina aamulla varhain lähdettiin Tallinnan satamasta huristelemaan kohti Tarttoa. Oppaanamme oli Minna ja kuljettajana poikansa Kalle, heiltä kyllä homma kävi rutiinilla.

Matkalla poikkesimme kahvilla hauskassa tuulimyllyssä, jonka siivet eivät valitettavasti tulleet kuvatuiksi.

Näimme useita haikaroita, joihin liittyi hupaisa uskomus: jos osoittaa haikaraa sormella tietää se perheenlisäystä.

Tarttoon saavuimme lauantaina puolilta päivin ja sateesta huolimatta lähdimme reippaasti paikallisen oppaamme johdolla kaupunkikävelylle. Hieno kaupunki kerrassaan, hauskoja ja omaperäisiä rakennuksia oli useita. Yliopistokaupunki, kuten seinämaalauksesta näkyy.

Siltoja oli enkeleille ja sille toiselle tyypille. Kaunista, ei voi muuta sanoa, ja tavattoman siistiä. Rakennustyylistä saattoi päätellä, että ollaan lähempänä Keski-Eurooppaa.

Onneksi oli sateenvarjot mukana ja autossa vielä varavarjoja. Näimme useita patsaita ja muistomerkkejä ja kiva oli kuunnella oppaan kertomuksia merkkihenkilöistä ja tapahtumista. Viron historia on hyvin mielenkiintoinen ja opimme paljon uutta.

Yliopiston rappusille keräännyimme yhteiskuvaan. Monet suomalaiset eläinlääkärit ovat opiskelleet Tartossa.

Voi kuinka ihana olisi ollut istuskella raatihuoneen aukiolla, jos ilma olisi ollut erilainen. Kerta kaikkiaan viehättävä paikka.

Kaupunkikierroksen jälkeen kuivattelimme hetken hotellilla ja nautimme lounaan, maukas keitto lämmitti  mukavasti. Jälkiruuaksi oli ihanaa brita-kakkua, nam.

Lauantaipäivä oli täynnä toimintaa, ruokailtuamme nousimme bussiin ja suuntasimme kiertoajelulle. Reitti suuntautui lounaaseen Tartosta, reitillä oli mm. Otepää, joka on tuttu talviurheilulajeja seuraaville..  Sangasten linnassa jalkauduimme ihmettelemään englan­ti­lais­tyy­lis­tä rakennusta, jonka monista ikkunoista mikään ei kuulemma ollut samanlainen. Linna ja sen historia oli muutenkin todella mielenkiintoinen, linnan sivuilla voi käydä tutustumassa www.sangasteloss.com/fi.

Illansuussa palasimme hotellille monta tarinaa kuulleina. Herttainen oppaamme muuten kertoi oppineensa puhumaan suomea TV-ohjelmista, kuten monet muutkin virolaiset. Sangasten linnasta jäi erityisesti mieleen jäi taulu, joka esitti talon isäntää ja joka muuttui katsojan silmien edessä. Ihmetystä aiheutti myös tarina, jonka mukaan linnan tanssisaliin tuotiin sodan aikana hevosia, hieno parketti pilkottiin polttopuiksi ja upea kattoikkuna rikottiin, jotta keskellä huonetta voitiin polttaa nuotiota.

Hotellille palattua oli hetki aikaa pyörähtää hotellin vieressä sijaitsevassa uudessa, suuressa ostoskeskuksessa. Sitten jo suuntasimme päivälliselle . Kellarimainen ravintola oli näkemisen arvoinen paikka. Ruuan päälle osa porukasta jaksoi vielä istuskella hetken hotellin aulassa, kunnes peti kutsui. Hotelli oli siisti ja nykyaikainen, erityismaininnan ansaitsee kylpyhuoneen lattialämmitys; sateessa kastuneet kengät olivat taas aamulla käyttökunnossa.

Sunnuntai oli kotiinlähtöpäivä, mutta virkuimmat kerkisivät vielä läheiselle torille tai pienelle kauppakierrokselle. Puolen päivän jälkeen saavuimme Tallinnan satamaan, jossa oli pari tuntia aikaa tehdä ostoksia ennen laivan lähtöä. Aurinko lämmitti mukavasti ja vihdoin oli ilo istuskella hetki terassilla. Laivamatka sujui yhdessä vilauksessa ja pian oltiin taas kotipuolessa.

Kiitos kaikille matkalla olleille, sateesta huolimatta oli mukavaa! Tartto on hieno kaupunki ja varmasti tulee mentyä uudelleen, nyt jäi kiinnostamaan erityisesti kasvitieteellinen puutarha, jonka näimme bussin ikkunasta. Kiitos Mannisen ammattitaitoiselle kaksikolle, näiden kanssa kyllä uskaltaa lähteä reissuun toistekin. www.bussi-manninen.fi

Lopuksi taidekuva: Sangasten linnan hieno kattoikkuna, 

Kuvia on runsaasti ja tosi kivoja ovat, joten niitä ilmestyy lisää. Käykää siis kurkkaamassa useamman kerran. Kuvatekstejä ja pieni kertomuskin on luvassa. Kiitos Hanna ja Elina kuvista!

Loppukesän lämpö helli juhlaväkeä, kun lauantai-iltapäivänä kokoonnuimme Villa Italiaan. Piirua vaille sata henkeä saapui viettämään Pohjois-Hämeen Ravinaiset ry:n 50-vuotisjuhlaa.

Johtokunnan jäsenet Leena Alanko, Paula Taimi, Pirjo Kananoja sekä Nina Sarvana-Salmela kuuntelivat tarkkaavaisina juhlapuheita.

Monet tahot muistivat yhdistystä, kiitos kaikille. Juhlapuheissa tuli esille hupaisia muistoja vaikkapa kilvanajosta poroilla.

Olipa mukavaa, kun oli niin paljon tuttuja saapunut paikalle. Juttua riitti.

Tässäpä oiva esiintyjä! Lulu Tanhuanpää viihdytti meitä lauluillaan ja  hauskoilla jutuillaan. Välillä laulettiin yhdessä, välillä osa porukasta sai soittimet käteensä ja kaiken huipuksi Lulu sai ihmiset tanssimaan! Paulan sanoin, ihan selvin päin ja keskellä päivää.

Juhlissa onniteltiin myös toista syn­ty­mä­päi­vä­san­ka­ria Katri Linnaa. Suomen Ravinaisten Liitto ry:n viirit ojennettiin Paula Taimille, Leena Alangolle ja Riitta Kangasmäelle.

Tässä musisoivat elokuussa syntymäpäiväänsä viettäneet. Kyllä oli hauska ohjelmanumero.

Parasta juhlissa on tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. Taustalla ravinaisten ajoasut vuosien takaa, aivan hienosti säilyneet.

Villa Italia ilta-auringon valossa. Upea paikka täynnä tunnelmaa, hienoja esineitä ja varsinkin täynnä hienoja tarinoita. Kiitos Nina Sarvana-Salmela, että saimme viettää Ruovedellä tämän ikimuistoisen päivän!

Kevätpäivät Valkeakoskella onnistuivat ainakin meidän järjestäjien mielestä loistavasti. Sopivasti oli kaikkea, mahduttiin nippanappa 70 hengen bussiin, oli kulttuuria, viihdettä ja PALJON HYVÄÄ RUOKAA. Vain tanssittajista oli pula joten Kääriäinen meni kuunnellessa.

Kokoonnuimme lauantaina

25.4. puolilta päivin Hotelli Waltikkaan, jossa aloitimme kevätpäivät lounaalla.

Hotellilta meidät poimi kyytiin linja-auto, matkalla Emil Wikströmin museolla teimme kaupunkikierroksen Valkeakoskella oppaan kertoessa kaupungin historiasta ja nykypäivästä.

Ilma onneksi suosi ravinaisia. Yläkuvassa Emil Wikströmin asuinrakennus, vasemmalla ateljee. Museolla meitä kierrättivät oppaat, jotka kertoivat Visavuoren vaiheista ja Wikströmin taiteesta. Moniko tietää/muistaa, että Helsingin rautatieaseman kivimiehet ovat peräisin Wikströmin...eh...taltasta?

Oli kuulemma hyvä ja kiva opas.

Emil Wikströmin ateljee.

Museolta jatkoimme kohti Laukon kartanon maisemia Vesilahden Narvaan ja Hukianhoviin, jossa saimme nauttia elävästä musiikista sekä herkullisesta ruuasta. Hukianhovissa saimme ihastella omistajarouvan tekemiä ryijyjä ja muita käsitöitä.

Tuskin malttoivat ravinaiset lähteä Hukianhovista, sen verran oli mukavaa.

Bussissa saimme valitettavasti tiedon, että Tappara hävisi.

Sunnuntaiaamu alkoi reippailulla Valkeakosken maisemissa, sateesta huolimatta kävelylle lähti kymmenkunta ravinaista.

Sitten pidettiin SRNL:n kokous.  Ja kuten kuvasta näkyy, kovin oli tylsää ja pitkäveteistä.

Kaustisten Seudun Ravinaiset esittelivät lii­kun­tata­pah­tu­maan­sa, joka järjestetään 10.7.2015. Kutsu löytyy myös Pohjois-Hämeen Ravinaisten facebooksivulta.

Eikä kevätpäiviä ilman arpajaisia! Aivan valtavasti oli palkintoja jäätelökoneesta kosmetiikkaan ja kaikkea siltä väliltä. Allekirjoittanut kadehtii Katrin voittamaa pinkkiä Lahden Ravinaisten pipoa. Ei vaan, sellaista viihdykettä tarjosi Katri bussimatkalla, että on päähineensä ansainnut.

KIITOS kaikille mukana olleille! Oli kivaa. Ja ensi vuonna nähdään taas, kuulemma Forssassa.

Kuvat Elina Syrjä

Teksti Riitta Kangasmäki