24.5.2022

KEVÄTKOKOUS JA POHJOIS-HÄMEEN RAVINAISET RY:N HISTORIIKIN JULKAISU 6.5.2022

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin perjantaina 6.5.2022 juhlavasti Finlaysonin Palatsissa Tampereella. Juhlaan olikin aihetta, sillä yhdistyksen historiikki "Toimintaa, elämyksiä, muistoja"  oli juuri valmistunut ja paikalla olleet saivat käteensä uunituoreen kirjan. Ilahduttavan paljon oli jäseniä saapunut kokoukseen, kolmekymmentä henkeä. Mukana olivat miltei kaikki kunniajäsenet, hieno asia. Yhdistys tarjosi iltapalaa ja historiikin kunniaksi nostettiin onnittelumaljat.

On kyllä kiinnostavaa luettavaa tuo historiikki. Tea Järvinen on tehnyt valtavan työn kahlatessaan läpi arkistot ja siirtäessään tarinat kansiin. Kirjassa on sekä virallisia tietoja että hauskoja tarinoita ja henkilökuvia. Ja ihania kuvia!

Historiikki on saanut hyvän vastaanoton, ja ensimmäisestä painoksesta on jäljellä enää muutama kappale. Jos historiikki kiinnostaa sen voi ostaa sihteeriltä hintaa 10 e, toimitettuna esim. Teivon makkkarakioskiin. Mikäli postitus, postikulut lisätään hintaan. 


30.12.21

Vuosi lähestyy loppuaan. Takana toinen merkillinen vuosi, epävarmuuden mutta myös toivon vuosi. Koronapassi toi hetken jatkoaikaa, mutta tällä hetkellä ravit juostaan jälleen ilman yleisöä. Mutta kyllä se tästä! Kaikin tavoin. Kesää kohti mennään kovaa vauhtia, ehkä silloin on jo tilanne toinen.

Pohjois-Hämeen Ravinaiset viettivät 21.12.21 Teivon ravit joulutunnelmissa. Lähtö 8 oli ravinaisten nimikkolähtö, jonka voitti Iikka Nurmosen ohjastama ja valmentama Ilos Sansibar. Voittaja sai hienon loimen, käytännöllisyyden nimissä jälleen sadeloimen, jolla on käyttöä arkenakin. Paljon onnea! Lisäksi kaikille lähdön osallistujille oli pieni joulupaketti.


Lauantaina 27.11.21 järjestettiin Tampereella Suomen Ravinaisten liiton syyspäivät. Tampereen Teatterille oli kokoontunut jäseniä eri yhdistyksistä, mutta koronan takia vain noin puolet normaalista kokousväkimäärästä.  Hyvin silti kokous vedettiin läpi, samalla kertaa käsiteltiin sekä kevät- että syyskokousasiat, koska kevätkokousta ei 2021 koronan takia järjestetty. Vuoden ravinaisena palkittiin keinoemovälityksen Heli Lepo kiitoksena ansiokkaasta työstään hevosten ja omistajien hyväksi. Paljon onnea! Ruokailun jälkeen oli ohjelmassa teatteriesitys Matilda, joka olikin aivan erinomainen.


28.9.21

Onpa ollut kaunis syksy! Taas on päästy raveihin, ensi viikonloppuna Teivossa juostaan Kriterium-ravit. Jos koskaan, niin lauantaina kannattaa lähteä raveihin, parasta paikan päällä.  Ja tietysti käydä ostamassa ravimakkara ravinaisten kioskista Teivonlinnaa vastapäätä.


1661882846573_20220517_220549-me.jpg

SUOMEN RAVINAISTEN LIITON SYYSPÄIVÄT  27.11.2021

SRNL:n syyspäivät pidetään tuttuun tapaan Tampereella, Tampereen Työnväen Teatterilla. Kokouksella aloitetaan, sitten arpajaiset ja lounas ja lopuksi teatteriin nauttimaan musikaalista Matilda. Syyspäiväpaketin hinta on 90 e, pelkkä kokous ja lounas 28 e. Syyskirjeessä tarkemmat tiedot tästäkin.

TERVETULOA MUKAAN, MEILLÄ TUPPAA AINA OLEMAAN HAUSKAA!


Yhdistyksen syyskokous järjestettiin lauantaina 23.10.21 Kangasalla. Ennen kokousta saimme tutustua Varsamäen He­vos­ajo­neu­vo­museoon. Olipa hieno kokemus! Kaikennäköistä rekeä, kärryä ja kiesiä oli kokoelmassa tukkireestä ruumisvaunuihin. Mukavasti oli väkeä saapunut paikalle, yhdistys tarjosi lounasta ja kokous pidettiin hyvässä hengessä.


TÄRKEÄÄ ASIAA YHDISTYKSEN SYYSKOKOUKSESTA!

Syyskokous pidetään tänä vuonna Kangasalla lauantaina 23.10.2021. Aloitamme tutustumalla Varsamäen He­vos­ajo­neu­vo­museoon, josta voi lukea lisää www.visitkangasala.fi. Kokous ja lounas Ravintola Peppersissä. Tarkemmin syyskirjeessä, joka lähtee jäsenille tämän viikon aikana. Ja jos joku ei ole vielä jäsen, mutta haluaisi mukaan, niin sehän onnistuu maksamalla yhdistyksen jäsenmaksu 10 e. Sihteerille vain viestiä, puhelinnumero löytyy näiltä sivuilta.



Huh hellettä!                        7.6.2021

Nyt on jäsenkirje postitettu, jos jäit ilman, niin laita pikaisesti viestiä!

Jäsenkirje sisältää tiedon kokouksesta 12.6.2021, jossa käsitellään kevätkokousasiat.  Jos kirje on hukassa, niin Mutalan Helmessä ollaan ja klo 13.00 aloitetaan.


Varsat uitettiin jälleen kesälaitumille Särkisaareen, ravinaisten tarjoamat kahvit tekivät taas kauppansa, vaikka yleisöä ei koronan takia saareen otettu. Toivottavasti jo ensi keväänä.


Kevättä, ravinaiset!                            7.4.2021

Tärkein asia ensin: jäsenkirjeitä ei ole vielä lähetetty eikä siten myöskään jäsenmaksulaskuja! Kirje tulee myöhemmin, saattaa mennä kesän alkuun. Edelleenkään ei ole oikein mitään kirjeeseen pantavaa, joten odotellaan vielä, ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Kiitos, jos kuitenkin haluatte kannattaa yhdistystämme maksamalla jäsenmaksun.

Tänä vuonna yhdistys täyttää 55 vuotta. Joka vuosi johtokunta pohtii nimenmuutosta vaikkapa Pirkanmaan Ravinaisiksi, mutta ainakin vielä on perinnenimi aina vienyt voiton.

Ravien ja makkaranmyynnin osalta ollaan odottavassa tilassa, kioski on ollut viime viikot tiistaisin suljettu koronarajoitusten takia. Tiistaina 13.4. ravataan Teivossa yhdistyksen riimuravit, lähtöjen voittajille lahjoitetaan riimut. Kunpa taas voitaisiin mennä paikalle kannustamaan! Sitä odotellessa.

Muistattehan, että yhdistyksellä on myös facebook-sivut, joita pääsee katsomaan, vaikka ei olisi facebookissa. Sinne sihteeri päivittää välillä kuvia ym.

Mukavaa keväänjatkoa kaikille!

1662059338904_20211023_132259-me.jpg